Sä voit nähä tähden taivaalla. Se loistaa kirkkaana ja on niin kauniina. Sä näät sen omilla silmilläs ja oot varma että se on siinä. Tää sama tähti voi kuitenkin olla jo kuollut mutta näkyy silti vielä sinulle. Samalla tavalla kasvoillani loistaa hymy. Sinä näät sen omilla silmilläsi ja oot varma että se on siinä. Tää hymy ei kuitenkaan kerro siitä mitä sisällä on. Tää hymy voi loistaa yhtä kirkkaasti kuin tähti, mutta ei näytä sitä tuskaa mikä sisällä piilee.
Oon niin kyllästyny kaikkeen siihen mitä joudun kokemaan päivittäin. Rankinta siinä on se, että joku jankuttaa korvaani etten saisi valittaa, ja voisin ajatella välillä mitä Afrikan lapset joutuvat kärsimään. Musta tää vertaus on kuitenkin tosi väärin. Sillä se tuska mitä monet nuoret tuntee sisällään on aivan erilaista tuskaa mitä nää kehitysmaitten lapset joutuu kokemaan. Ei näitä fiiliksii voi millään asteella verrata toisiinsa.
Mulle tää elämä on vaa alkanu jotenki päivittäin tuntuu epäonnistumisilt. Koitan kaikkeni jotenki parantaa sen kaiken mitä oon mokannu, mut ei ne mihinkään katoo. Kun sä oot kerran pilannu jonkin asian et sä sitä enää ikinä samanlaisena takaisin saa. Mua vaa suoraan sanoen vituttaa ettei kukaan varottanu et näin kävis. Kukaan ei ollu sanomassa mulle että älä tee noin. Eikä kukaan ollu mun tukena silloin tai nyt. Elämä on tosi yksinäistä, ja oon alkanu huomata sen vast nytte. Miksei kaikki vaan vois loksahtaa paikoilleen, kaikki ois ilosii eikä kenelläkään ois niin suurii murheit ettei niist pääsis yli ?
